27.8.2014

Heippa hei!

Tälle tytölle koittikin alanvaihto, joten hevoset ja lehmät saavat vaihtua ihmisiin. Ei kai niissä niin hirveästi eroa ole? :) T. Tuleva sosionomi.

Jouduin siis keskeyttämään työharjoittelun Fallkullassa, mutta toivon, että voisin joskus vielä mennä vaikka vapaaehtoistöihin sinne.

Kirjoitin harjoittelun aikana Fallkullasta jutun Maatiainen lehteen, joka ilmestyy syyskuussa 2014. Lukekaahan.

Kiitokset vielä Fallkullan työporukalle, sekä kaikille eläinystäville ja ihanille lapsille ja nuorille, joiden kanssa sain viettää aikaa, ja oppia uusia juttuja! Nähdään. :)


Viimeisinä päivinä mentiin vielä nuorten kanssa paijailemaan ankanpoikasia pihalle :)






30.6.2014

Laku-Pekan muistolle


Vaan niin tuli se surullinen päivä, kun vanha Laku-Pekka shetlanninponi päästettiin vehreämmille nurmille laukkaamaan ja lepäämään. Tunnelma koko Fallkullassa on edelleen haikea, olihan Laku ollut mukana nuorisotyössä jo huikeat 20-vuotta!



Muut hevoset lähtivät kuukaudeksi Haltialaan kesäloimailemaan poliisihevosten kanssa. Itse pääsin seuraamaan upeaa laitumelle laskua, mutta kamera jäi valitettavasti autoon. Olisittepa nähnyt Wissyn ilmeen, kun se tajusi että heinää on mahaan asti, eikä kukaan tule ottamaan kiinni ja pakottamaan töihin!


Lopuksi tunnelmaa 4H-leiriltä, jossa saimme ihailla vuohien arvojärjestysselvittelyjä. Ulpukka (musta) on tunnettu lauman pomona, mutta Emmi haluaa välillä yrittää vallananastusta.


Utare ojossa, puskii!


25.6.2014

Kesäkuun tunnelmia

Fallkullassa on ollut kesäkuussa täysi tohina päällä, kun innokkaat leiriläiset täyttävät talon.


Tällä viikolla olenkin saanut olla erityisen paljon nuorien kanssa tekemisissä, sillä päivisin olen pitänyt lapsille vuohi- ja lammasaktiviteetteja ulkotarhassa ja iltapäivällä opastanut kanojen, ankkojen ja kanien iltaruokintojen ja hoitamisten kanssa. 

Tilannekuva. Kilien kiikkulaudan COMEBACK!




Poikien seikkailuleiri; Ohjelmassa mönkkäriajelua, saippualiukumäki, yöpyminen teltassa ja tietysti eläintenhoitoa!

Ei pien sade haittaa

Kyllä tulee puhdas!

Hevosleirillä hepat saivat kunnon saippuapesun eivätkä leiriläisetkään selvinneet täysin kastumatta, sillä suunniteltu kärryajelu Puhdilla toteutettiin sateesta huolimatta. Huomenna pääsenkin seuraamaan heppojen laitumelle laskua Haltialaan, jee! Hauskaa lomaa ponskeille! 

Ratsastamaankin olen kerennyt muutamia kertoja ja Wissyllä kokeilin myös esteiden hyppäämistä ja tehtiinpä pieni maastolenkkikin! :) Puhti oli Juhannuksen jälkeen erittäin energinen, joten purin siitä eneriaa lähinnä laukkaamalla kenttää ympäri (oikeastaan Puhti laukkasi, ja minä vain istuin selässä ja nautin kyydistä). Seuraavanakin päivänä oli hetki aikaa juoksuttaa Puhtia, ja yleisö katseli innoissaan 'laukka-esitystä'.


Hilu
Heppojen lähdön jälkeen Fallkullassa on melkeimpä tyhjää, sillä Fannin kuudesta poikasesta viisi pääsi uusiin koteihin, mutta Hiluksi nimetty naaraspoikanen sai jäädä tänne asumaan. Lisäksi muutama karitsa, pari kiliä (ja kaksi possua?) lähtivät Bengtsårin eli Benkun leirisaarelle kesäksi, ja pari kiliä myytiin. Leiriläiset saivat äänestää Fallkullaan jääneille tyttöpossuille nimet ja voittajanimiksi valiutui Lotte (kirjava) ja Lili (vaalea). Onnea nimetyille!

Eilen kuului haudontakoneesta Riks Raks ja Poks kun muna toisensa jälkeen kuoriutui (2 päivää etuajassa) ja maailmaan putkahti ihania ankanpoikasia, eikä yksikään niistä ollut ruma! Pikkuiset pääsivät heti navetan puolelle omaan häkkiin lämpölampun alle.


Minä synnyin! :>

Ja kaveri myös!

Yhdessä on turvallista ^_^

Ikävämpiäkin asioita sattuu. Sekä Alokkaalla, että Hillalla oli silmätulehdus, mutta ne saatiin nopeasti hoidettua. Lilillä oli kuumetta, yksi kananpojista ontui ja possuilta paloi korvat helteessä. Eräänä surullisena aamuna Anelma-vuohi oli erittäin huonossa kunnossa, vatsa kipeänä, puhatumista epäiltiin. Lääkäri kävi antamassa lääkettä suoraan vatsaan ja kehotti seuraamaan tilannetta. Seuraavana päivänä vuohi oli kuitenkin entistä huonovointisempi ja parhaaksi nähtiin sen vieminen Viikkiin lopetettavaksi, jolloin myös kuolinsyy selvitetään. Lepää rauhassa ihana Anelma<3




Loppukevennys: Eräänä aamuna Alokas yllätti kaikki makaamalla aamulla keskellä käytävää, ja kaikki käytävät olivat papanoiden peitossa. Alokkaan karsinan ovi oli kiinni, mitä lie vuohi puuhannut yöllä.. Samana aamuna Viola-lehmä oli "karannut" karsinastaan ja liittynyt viereisen karsinan Hillan ja Kanervan seuraan. Liekö kavereilla ollut parempia heiniä tarjolla.

Sumea kuva alokkaan karkumatkasta.

28.5.2014

Kulkuset, kulkuset.. ei helkkäilekään enää :O

Viime viikkoina Fallkullassa on taas sattunut ja tapahtunut kaikkea mielenkiintoista ja jännittävää.

Edellis tiistaina taloon tosiaankin kipitti neljä 8 viikon ikäistä suloista porsasta; kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Kaksi niistä on kuitenkin lähtemässä muualle kesän viettoon, mutta vielä ei ole varmaa mitkä. Valitettavasti yhdellä porsaista on tyrä, ja soittokierroksen jälkeen siitä päätettiin luopua ja sen tilalle otetaan uusi possunassu. Possuja ei olekaan keretty vielä nimetä, vaan sen saavat tehtäväkseen Fallkullan kesäleiriläiset.

Hei!

Ensimmäiset kaksi päivää raasut olivat erittäin ihmeissään ja peloissaan uudesta paikasta, kun kymmenet uteliaat silmäparit halusivat tottakai nähdä uudet possut heti ensimmäisenä. Minä sain kunnian ensimmäisenä päivänä siivota possujen karsinan, ja vietinkin karsinassa aikaa totuttaen "pikkuisia" talikkoon ja lapioon. Antoivat jopa rapsuttaa muutamaa leivänpalasta vastaan :).

Possut ovat olleet liemiruokinnalla ennen Fallkullaan tulooan, joten kului jokunen päivä ennenkuin sikojen teollinen rehu alkoi maistua niille. Viikon kuluttua saapumisestaan possut olivat jo melkein kuin kotonaan ja ne osaavat kerjätä namipaloja työntekijöiltä nappisilmillään. Vuohenmaito on niiden ehdotonta herkkua, ja sitä ne saavat aamuisin ja iltaisin muun rehun lisäksi.

Juuri kotiuduttuaan possuja piti vielä järkyttää pienellä pistoksella, sillä ne täytyy rokottaa kaksi kertaa sikaruusua vastaan, ennen kuin ne voi päästää ulkoilemaan. Viikon päästä nasut pääsevätkin siis ulkotarhaan tonkimaan tehosterokotteen saatuaan.

Väsyneet

Viime viikolla pääsin myös ratsastamaan Qinalla ja Wissyllä. Qinalla menin hetken ilman satulaa kesähelteissä. Wissy on ollut sairaslomalla pari viikkoa, mutta sillä voi ratsastaa jo kevyesti. Vaikutti mukavan luonteikkaalta ponilta :) Sopivan kokoinen mulle, kun taas Qina on vähän liian pieni.

Perjantaina laitettiin habat koetukselle, kun käytiin Haltialassa täyttämässä jyväsäkkejä. 20 kpl n. 35kg säkkejä kauraa ja ohraa roudattavana pakettiautoon ja jyvävarastoon. Lisäksi ankkojen munat kerättiin talteen ja laitettiin hautomakoneeseen. 28 päivän kuluttua luvassa siis ankanpoikasia toivottavasti! Lampaatkin saivat uuden ilmeen ja helpotusta kuumuuteen, kun harjoittelijat pääsivät esittelemään parturin ja pedikyyrin taitojaan. Lampaat siis kerittiin ja sorkat leikattiin, eikä muuten ollut helppoa! Alla tulos.

Luomus.


Mitäs näistä tehtäis? :)

Tiistaina luvassa oli iso operaatio; navetan vuosipesu. Tarkoitti siis navetan pesua lattiasta kattoon painepesureilla. Ensin koko navetta piti tietenkin tyhjentää. Nyt kelpaa taas eläinten touhuta ja häärätä putipuhtaissa tiloissa. Häärintää tosiaan saatiinkin, kun eläimien karsinapaikkoja vaihdettiin ja kilit erotettiin yöksi äideistään. Mää-ää siellä, BÄÄ-ÄÄ täällä. Kanerva halusi mennä karsinaa mielummin ahtaaseen ruokakaukaloon asumaan. Kuinka se edes mahtui sinne?! Vasikat ovat kuitenkin jo melkein aikuisen hiehon kokoisia. Vasikka saatiin kuitenkin onnellisesti pois kaukalosta, vaikkakin vesiputki otti vähän osumaa.

Team Painepesuri valmis hommiin!























Tänään kilisi kulkuset navetassa oikein urakalla. Kilien kulkuset saivat nimittäin kyytiä eläinlääkärien toimesta. Me harjoittelijat saimme olla seuraamassa ja avustamssa operaatiossa. Pojat pääsivätkin loppupäiväksi lepäilemään lämpölampun alle, mahtaa olla huomenna suuri järkytys kun huomaavat että jotain puuttuu?! Ohjelmassa oli myös heinäkuorman purkua, eli ilman fyysistä työtä ei tänäänkään selvitty.

Pikku toipilaat

Eläinlääkäreiden ollessa paikalla myös Nasse-kani päästettiin vehreämmille nurmille. Ikää vanhuksella olikin jo 8 vuotta, ja pupu alkoi olla heikohkossa kunnossa.

Nasse ja Nanna, viimeiset halit <3

Hyvää matkaa Nasse!







Näihin tunnelmiin.

19.5.2014

Hyvästi possut!

Huh hellettä!

Monta kertaa mietin aurinkorasvan käyttöä, kun töissä tulee ulkoiltua paljon, mutta juuri kriittisimpänä päivänä se tietysti unohtuu :D Tässä tulos:


Perjantaina vietettiin Fallkullan 25-vuotis juhlia grillailun ja esitysten merkeissä. Onnea Fallkulla! Itse en tosin ollut juhlallisuuksissa mukana, muuten kuin tekemässä koristeita päivällä. Ainakin nitoja tuli tutuksi ^^.













Maanantai aamuna navetassa oli pörröinen vastaanotto, kun Väinö-pupu loikki minua ovella vastaan. Tainnut jäädä ovi rakoselleen. Väinön avopuoliso Viivikin oli tutkimusmatkalla Viola-lehmän karsinassa. Onneksi lehmävanhus ei ollut moksiskaan vierailijasta. Lisäksi kaksi Fannin kuudesta poikasesta oli muuttanut viikonlopun aikana uusiin koteihin, toivotaan iloisia vuosia niille!

Aamuruokintojen ja tallin siivouksen jälkeen pääsin toisen työntekijän kanssa kärryttelemään Qinalla! Aivan mahtava, kuuliainen ja kiltti poni. Kiersimme pientä lenkkiä tilan lähistössä, aurinko lämmitti mukavasti selkää, +28C. Muut olivat sillä aikaa kerimässä lammasta, toivottavasti kerkeän itsekin joku päivä kokeilemaan!

Sen jälkeen päivä jatkui hyvin hevospitoisena, sillä laitoin Puhdin kuntoon ja avustin tunnin verran vierailijoille järjestetyssä talutusratsastuksessa kentällä auringon paahteessa. Sen jälkeen hyppäsin itse hetkeksi selkään ja menin pienen hetken ravia ja laukkaa, sillä se jäi Puhdin ainoaksi liikunnaksi sinä päivänä.















Fallkullassa oli hieman haikea tunnelma, sillä tallin 150-kiloiset pikkupossut Nappi ja Nekku lähtivät ihmettelemään nakkitehtaan meininkejä. Valitettavasti heille oli myyty vain menoliput. Huomenna pitäisi kuitenkin saapua heidän neljä pientä lajitoveriaan kesää viettelemään.. :)


13.5.2014

Kuulumisia

Torstai hurahti nopeasti, sillä luvassa oli isompi projekti; lampolan siivous. Lampaiden karsinaa ei oltu tyhjennetty puoleen vuoteen, sillä talvea varten pohjalle piti kasvattaa lämmin kerros, ja karitsojen synnyttyä keväällä tyhjennystä ei saanut suorittaa listeria-riskin takia. Sadetta uhmaten tyhjensimme lampolan viiden hengen porukalla, ja homma hoituikin yllättävän nopeasti. Siivousta hidasti olkikerrosten alta paljastuva ammoniakki, joten karsinassa ei ollut suotavaa oleskella pitkään yhteen menoon. Loppupäivän lueskelin turvallisuuskansiota, joten nyt on hallussa alkusammutuslaitteiden sijainnit, kokoontumispaikka, yms.

Perjantaina laitettiin lihakset koville, sillä täytimme Anun kanssa ohra- ja kauralaarit ja jouduimme nostelemaan painavia jyväsäkkejä. Lisäksi siivosimme rehuvarastoa. Iltapäivän projektina oli leikata kanien kynnet. Kanejahan on Fallkullassa 8, ja lisäksi 6 poikasta, jotka tulevat kohta luovutusikäisiksi. Kynsienleikkuu sujui ihan hyvin; Anu piteli, minä leikkasin. Poikasten kynnet olivat melko pienet vielä, mutta totuttelun vuoksi "käsittelimme" nekin. Selvisimme hyvin vähillä naarmuilla, kun vertaa lemmikkirottieni kynsienleikkuuoperaatioon :D Lisäksi huomasin, että yhdellä kaninpoikasella oli vain kaksi varvasta! Pieni mutaatioparka, vaan ei se pupun menoa tuntunut haittaavan. Loppupäivästä ei ollut erityistä ohjelmaa, joten viihdytimme kilejä tarhassa. Otin myös tuoretta vuohenmaitoa kotiin, mutta en kerennyt valmistamaan siitä viikonloppuna mitään. Onneksi sitä saa lisää milloin vain :).

Fannyn poikasia
Väivö ja Viivi


Nanna ja Nasse



Jee viikonloppu vapaa!

Maanantai alkoi ikävillä uutisilla, sillä eräs vuohista oli viikonloppuna puhaltunut (liian väkirehun takia?), ja yksi ankoista oli jouduttu lopettamaan. Vuohi oli onneksi tervehtynyt oikeanlaisen hoidon ansiosta. Päivällä luvassa oli aulan pesu painepesurilla. Ei muuta kuin Super Ihanat kumihaalarit niskaan ja "kumittamaan" likaa pois. Tämä on kyllä yksi rankimpia hommia täällä.

Tisdag. Det regnar mycket. Tänään ohjaajat palaveroivat koko päivän joten koko navetta oli meidän harjoittelijoiden harteilla! Luotto meihin on siis suuri ;) Lisäksi saimme tänään lisävahvistukseksi uuden harjoittelijan, jolle näytimme ja opetimme työt. Sanotaanhan sitä, että itse oppii parhaiten, kun opettaa muille.

Aamutyöt sujuivat jo melkein rutiinilla. Kurjan ilman vuoksi eläimet söivät aamurehut ja heinät sisällä, sillä sateella ne pääasiassa nököttävät katoksen alla. Hevosia pieni sade ei tuntunut haittaavan ollenkaan, vaikka niitä ei loimitetakaan. Vanha Laku-Pekkakin innostui piehtaroimaan mudassa. Vuohet ovat herkempiä sateelle, kuin lampaat. Lampaat tarhataan samassa aitauksessa Alokas-pukin kanssa, sillä ne tulevat ihan hyvin toimeen keskenään, vaikkakin lampaat karttavat tätä komeaa vuohipukkia parhaansa mukaan. Alokas olikin vallannut koko katoksen itselleen, joten lampaat joutuivat olemaan taivasalla.

Tiistai-iltaisin ei ole mitään toimintaa, joten eläimet otetaan jo kolmelta sisälle. Päiväkin oli vierailijoiden suhteen melko hiljainen, vain kaksi pientä päiväkotiryhmää.


7.5.2014

Kanoja!

Keskiviikkoaamu alkoi minun kohdaltani kanojen ja ankkojen ruokkimisella, sekä vesien vaihdolla. Fallkullassa linnut syövät rehuseosta, jossa on kauraa, seoslitistettä (ohraa ja kauraa), sekä punaheltta kananrehua. Kanat majailevat pääasiassa sisällä, melko tilavassa ja virikkeellisessä häkissä, jossa on orsia, tasoja ja munintapesiä. Hyvällä säällä kanat pääsevät tilavaan ulkotarhaan, jossa ne voivat kuopsutella maata, ottaa hiekkakylpyjä, nauttia auringosta, tai vaikka kaivaa matoja. Ankat ovat yötäpäivää ulkotarhassa, jossa niillä on pesäkopit ja oma uima-allas!

Pieni videonpätkä ankoista:


Aamutöiden jälkeen pääsin kierrokselle ekaluokkalaisryhmän mukaan. Toimin pääasiassa vain sivustaseuraajana, ja kuuntelin mitä työntekijä kertoi eläimistä lapsille. Pääsen varmaaan jossain vaiheessa itsekin kierrättämään uteliaita silmäpareja ympäri tilaa. Hieman ehkä huolestuttaa, miten osaan vastata lasten kinkkisiin kysymyksiin, kuten "Miksi hevosilla ei ole vessanpönttöä". :)

Iltapäivällä eläinlääkärit tulivat tarkastamaan tilan eläimiä. Hevoset rauhoitettiin ja niiden hampaat raspattiin, pupunpoikasen jalka oli ilmeisesti hieman venähtänyt ja yhdeltä karitsalta oli revennyt korvamerkki ikävästi irti. Voi sitä karisan parkua, kun joutui olemaan lampolassa yksin! Iltapäivä meni navetassa ihmisille jutellen ja seuraillen hevosten toipumista, jonka jälkeen vein ne ulos ja annoin ruuat.

Qina nautiskelee päiväheinistä.














Muut hepat: Puhti, Wissy ja Laku















Kolmelta alkoi 9-11-vuotiaille avoin "työnjako", jossa lapset saavat tulla hoitamaan eläimiä ja tekemään navettatöitä. Ennen töitä, oli luvassa kuitenkin lehmien harjausta, vuohien syöttämistä, kanien harjausta ja leikitystä, sekä kanojen käsittelyä. Menin kanaryhmän mukaan, sillä en ole hirveästi käsitellyt kanoja. Ohjaaja näytti miten kana otetaan syliin, ja rohkeimmat lapsista kantoivat jopa kukkoja. Tarhan pohjaa käännettiin lapiolla, jolloin kanat saivat herkutella esiin nousevilla madoilla.

Työpäivä ohi, harmitti lähteä kesken työnjaon, sillä olisi ollut mukava nähdä päivän kulku loppuun. :) Pitäisi varmaan käyttää aurinkorasvaa, sillä poskia kuumottaa pitkän ulkoilun jälkeen.

Loppupiristykseksi video tipusista.
Tiputarjotin